Raksanumerossa katsaus rakentamisen ja asumisen teemoihin

Rakentamisen ja asuminen teemanumerossa päästään kurkistamaan Yhteiskoulun ensimmäisessä vaiheessa valmistuneita tiloja lukiokiinteistön kahdessa alimmassa kerroksessa sekä katsastamaan millaiset ratkaisut keittiöissä ovat tällä hetkellä suosiossa.
Teemasivuilla kerrotaan myös muun muassa Orimattilan kiinteistöveroselvityksestä ja Maxirakennuksen suurimmasta rivitalohankkeesta.

Julkaistu :

Hiihdon MM-kisat kiinnostavat vähän

Slovenian Planicassa käytävät hiihdon MM-kisat kiinnostavat Orimattilan Sanomien katugallupin mukaan niukasti. Syy on Suomen heikko menestys. Mitalit toisivat televisioiden äärelle kansaa, joka on saanut nauttia huippumenestyksestä aiemmissa kisoissa.

Julkaistu :

Elämäntapana musiikki

Miko Miettinen saattaa viettää kahdeksan tuntia päivästään rumpujen äärellä. Intohimo ja palo musiikin tekemiseen on ollut osa hänen elämäänsä jo 40 vuoden ajan. Miettinen kutsuukin itseään elämäntapamuusikoksi.

Julkaistu :