Kategoria:

Orimattila kaavailee kiinteistöille uutta hulevesimaksua

Orimattilassa suunnitellaan uutta veroluonteista maksua kiinteistönomistajille. Hulevesimaksu olisi esimerkiksi omakotitalokiinteistössä 30 euroa vuodessa.
Laki ei velvoita kuntia hulevesimaksun perimiseen vaan maksu on kunnan omassa harkintavallassa. Orimattilan isoista naapureista Lahti ja Hollola eivät peri maksua, Mäntsälässä se on sen sijaan ollut voimassa vuodesta 2018 lähtien.

Julkaistu :
Kategoria:

Kehräämön nykyvaiheet kuin suoraan 25 vuoden takaa

Katsaus lähihistoriaan noin 25 vuoden taakse osoittaa, että tänä vuonna eletyt ja yhä meneillään olevat vaiheet Kehräämöön liittyen ovat monilta osin yhteneväiset Sellgren oy:n konkurssin jälkeiseen aikaan nähden. Aivan kuin nyt, myös silloisiin vaiheisiin mahtui muun muassa kaupungin mukana oloa, aiesopimusta, kunnostussunnitelmaa, päätöksiä, erimielisyyttä ja valituksia. Kaupunki oli jo ostamassa kiinteistöä, mutta lopulta ostosuunnitelmat torpattiin.

Julkaistu :
Kategoria:

Ritvanpelto saa ensimmäiset asukkaat

Juha ja Maarit Ollikaisen kuusihenkinen perhe muuttaa tämän kuun lopulla Virenojan Ritvanpeltoon. Ollikaiset ovat uuden pientaloalueen ensimmäiset asukkaat. Ritvanpeltoon on noussut jo toinenkin talo, ja lopuille 20 vielä myymättömälle tontille kaupunki yritti löytää omakotirakentajia tiistaina järjestetyssä tonttitempauksessa.

Julkaistu :