Valta painottuu keskustaan ja Artjärvelle
Orimattilan uuden kaupunginvaltuuston valta painottuu keskustan alueelle. Keskustassa ja aivan sen liepeillä asuu 15 tulevaa valtuutettua.
Orimattilan uuden kaupunginvaltuuston valta painottuu keskustan alueelle. Keskustassa ja aivan sen liepeillä asuu 15 tulevaa valtuutettua.
Orimattilan Petojen pyörittämä Petoliiga juhlii maanantaina alkavalla kaudella 50-vuotista taivaltaan. Kuva: Anna Hakama. Hanna Tolvanen Petoliigasta kertoo, että sarjaan osallistuvat pelaajat saavat muistoksi osallistumisesta juhlavuodelle suunnitellun uniikin pelipaidan. ”Nappulaliiga” alkoi 1960-luvulla Jymyn vetämänä. Pedot otti vetovastuun 1970-luvun alkupuolella ja Petoliigan pokaali on ollut kierrossa vuodesta 1975. Ainakin Tampereen Ilveksellä on Jatka lukemista
Neuvottelut luottamusmiespaikkojen jaosta käynnistyvät tänään torstaina Orimattilassa. Kierrettä puolueiden neuvotteluihin tuovat spekulaatiot demarien, vihreiden ja Vasemmistoliiton teknisestä vaaliliitosta. Se toisi kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden kolmen kimpan – käytännössä demarien – ulottuville.
Vaaliliiton syntymistä pidetään tällä hetkellä epätodennäköisenä mutta se on kuitenkin pöydällä, Orimattilan Sanomille vahvistetaan.
Kaupunginhallituksen johtoon mielivä keskustan Riitta Lonka ehtikin jo varoitella maakuntalehdessä uusien vaaliliittojen solmimisesta.
Luhtikyläntien uria ja kuoppia on paikkailtu moneen kertaan. Kesällä tien huonokuntoisin osuus saa kokonaan uuden pinnan.
Kolme Orimattilan seudun keskeistä maantietä on päässyt mukaan Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päällystettävien teiden listalle. Uuden pinnan saavat ensi kesän aikana Pukkilan ja Myrskylän välinen seututie 162 sekä useiden kilometrien pituiset pätkät Orimattilan Luhtikylän- ja Kuivannonteistä.
Orimattilassa kunta- ja aluevaaleissa hylättiin tavallista enemmän ääniä. Yleisin syy oli, että kunta- ja aluevaaliehdokkaiden numerot oli kirjoitettu vääriin äänestyslippuihin. Myös tyhjät liput, erikoiset merkinnät, tekstit ja piirrokset johtivat äänten hylkäämisiin. Aluevaaleissa hylättiin Orimattilassa 267 ääntä ja kuntavaaleissa 113 ääntä. Edellisissä aluevaaleissa hylättyjä ääniä oli 15 ja kuntavaaleissa 42.
Päiväkodin pääsiäiseen kuuluu askarteluja, pääsiäisjumppaa, tiputanssia ja mämmin maistajaisia.
Orimattilassa kokoomus sekä keskustan ja kristillisten vaaliliitto näyttivät saavan yhtä paljon ääniä. Mutta tarkastuslaskennassa liittouma nousi kuuden äänen turvin kärkeen.
Kuntavaalien äänestysprosentti nousi yli 50:een niin Orimattilassa, Myrskylässä kuin Pukkilassa. Orimattilassa päästiin 50,3 prosenttiin, Myrskylässä äänestysperosentti oli 53,7 ja Pukkilassa 50,9.
Orimattila paransi äänestysaktiivisuuttaa neljän vuoden takaisista kuntavaaleista, joissa äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen. Myrskylässä ja Pukkilassa äänestyspronsentti laski neljän vuoden takaisiin kuntavaaleihin verraten. Aluevaalien äänestysprosentit jäivät kuntavaaleja matalammiksi.
Hämeen poliisi sai torstai-iltana 18.40 aikaan ilmoituksen Orimattilan kirkon kellotornissa karjuvasta miehestä, joka ilmoituksen mukaan riisui vaatteitaan ja heitteli tavaroita maahan.
Orimattilan Sanomien tekemän katugallupin perusteella tuntuu oudolta, että maanantaina tilastojen valossa kaupungissa oli koko Päijät-Hämeen matalin ennakkoäänestysprosentti. Riitta Vuorlahden (kuvassa) ja muiden gallupiin vastanneiden keskuudessa äänestäminen kiinnostaa, ehdokkaat puolestaan kiinnostivat koululla. Yhdeksäsluokkalaiset ja lukiolaiset kuuntelivat kuutta paikallista vaikuttajaa tarkalla korvalla. Lue lisää digilehdestä.