Tarja Hietavirta
Lintuinfluenssa ei uhkaa siirtyä ihmisen pandemiaksi - silti on syytä olla varuillaan
Orimattilalainen ensihoitaja aiheutti kipua potilaalle pakon edessä – pahoinpitelysyyte nurin
Kulttuuriteosta palkittavaa pääsee nyt äänestämään
Pukkilasta etsitään kuvauskohteita elokuvaa varten, jos kunta ryhtyy sen kumppaniksi.
Juho Kiuru
Pukkilan maisemia ehkä elokuvaan
Pukkila nimesi edustajia
Louhinta ja jätevarasto eivät keränneet kommenttivyöryä
Tekoäly hoi, älä jätä!
Valpuri Kerttula pääsi kuvillaan osaksi kokonaisuutta, joka ilahduttaa varsinkin lapsia.
Mikko Kerttula
Orimattilalaislähtöisen kuvittajan kirjanäyttelyssä voi kysyä avaruusolennolta mitä vain
Orimattilan kesäinen hölmöily toi päiväsakkoja
Klapit saavat vielä kuivua ennen pinoamista. Liikuntaa Jyrki Loijaksen arkeen tuo myös uinti Onnissa ja pian alkava pyöräilykausi.
Juho Kiuru
Terveyspalveluja murehtiva Jyrki Loijas siirtyi pehmeämpään keskustaan
Seniorimessuja vietetään Orimattilassa lauantaina.
Anna Hakama
Lauantaina seniorimessuillaan!
Rönkkö johtamaan kahta valiokuntaa
Pukkilassa pistetään enemmän oppitunteja matematiikkaan, äidinkieleen ja liikuntaan.
Ida Niva
Pukkilassa lisätunteja äidinkieleen, matematiikkaan ja liikuntaan
Törkeästä ratista yhdyskuntapalvelua
Kirkkoherraehdokas Satu Alander muuttaisi Orimattilaan, jos hänet virkaan valittaisiin.
Miska Miettinen
Kirkkoherraehdokas Satu Alanderia keskustelut Prismassa eivät häiritsisi
Pukkilassa Onnin uima-altaan karaokeuinnissa laulu raikasi komeasti ja uimareilla oli tunnelma katossa. Mirva Lainiola ja Hannu Leino tunnustautuivat olevansa innokkaita karaokelaulajia myös kuivalla maalla.
Anna Hakama
Pukkilan karaokeuinti sai innostuneen vastaanoton
Pennalan koulun sisäilmaongelmat korjataan koulun hiljennyttyä kesäloman viettoon.
Pennalan koulun käytävässä mikrobiongelma
Luetuimmat
Tuoreimmat
Kokoomuksen Päivähonka ehdolla hallituksen johtoon, keskustan Lonkasta tulossa valtuuston puheenjohtaja
Kaupunginjohtajan tulospalkkio-ohjelma romutettiin
Huonosti liikkuva iäkkäämpi mies kateissa Orimattilassa
Vähä-Sorrilan aurinkovoimalalle rakennuslupa
Arskan ajatelmia

Keskustan Riitta Lonka on johtanut Orimattilan kaupunginvaltuustoa aiemmin yhden nelivuotiskauden. Nyt hänelle tarjotaan samaa pestiä uudelleen.
Miska Miettinen
Kokoomuksen Päivähonka ehdolla hallituksen johtoon, keskustan Lonkasta tulossa valtuuston puheenjohtaja
Kalle Larsson oli ensimmäinen Orimattilan kaupunginjohtaja, jonka sopimukseen sisällytettiin mahdollisuus bonuksiin. Niitä hänelle ei ehditty tosin maksaa kertaakaan, sillä maanantaina kaupunginhallitus poisti bonukset Larssonin johtajasopimuksesta ja korvasi ne ylimääräisellä palkankorotuksella ja lisävapailla.
Petri Sipiläinen
Kaupunginjohtajan tulospalkkio-ohjelma romutettiin
Poliisin julkaisema kuva kadonneesta miehestä.
Poliisi
Huonosti liikkuva iäkkäämpi mies kateissa Orimattilassa
Havainnekuva Vähä-Sorrilan aurinkopaneeleista Niinikoskentien suunnasta.
Solmar Consulting oy
Vähä-Sorrilan aurinkovoimalalle rakennuslupa
Klapit saavat vielä kuivua ennen pinoamista. Liikuntaa Jyrki Loijaksen arkeen tuo myös uinti Onnissa ja pian alkava pyöräilykausi.
Juho Kiuru
Terveyspalveluja murehtiva Jyrki Loijas siirtyi pehmeämpään keskustaan
Rönkkö johtamaan kahta valiokuntaa
Orimattilan kesäinen hölmöily toi päiväsakkoja
Orimattilalainen ensihoitaja aiheutti kipua potilaalle pakon edessä – pahoinpitelysyyte nurin
Seniorimessuja vietetään Orimattilassa lauantaina.
Anna Hakama
Lauantaina seniorimessuillaan!
Ryhmäkuva Ateneumissa. Takarivissä Lasse Kyrö, Hannu Linturi, Yrjö Kajander, Martti Näveri, Kauko Nykänen ja Kimmo Linturi. Eturivissä Paavo Palokangas, Timo Varjola ja Heikki Pöllänen. Kuvasta puuttuvat Sakari Kangas ja Antti Salmi.
Lättilä Boys
Orimattilan Lättilän pojat Hildan hämähäkkejä ihailemassa
Tarja Hietavirta
Arskan ajatelmia
Lintuinfluenssa ei uhkaa siirtyä ihmisen pandemiaksi - silti on syytä olla varuillaan
Orimattilalainen ensihoitaja aiheutti kipua potilaalle pakon edessä – pahoinpitelysyyte nurin
Kulttuuriteosta palkittavaa pääsee nyt äänestämään
Pukkilasta etsitään kuvauskohteita elokuvaa varten, jos kunta ryhtyy sen kumppaniksi.
Juho Kiuru
Pukkilan maisemia ehkä elokuvaan
Pukkila nimesi edustajia
Louhinta ja jätevarasto eivät keränneet kommenttivyöryä
Tekoäly hoi, älä jätä!
Valpuri Kerttula pääsi kuvillaan osaksi kokonaisuutta, joka ilahduttaa varsinkin lapsia.
Mikko Kerttula
Orimattilalaislähtöisen kuvittajan kirjanäyttelyssä voi kysyä avaruusolennolta mitä vain
Orimattilan kesäinen hölmöily toi päiväsakkoja
Klapit saavat vielä kuivua ennen pinoamista. Liikuntaa Jyrki Loijaksen arkeen tuo myös uinti Onnissa ja pian alkava pyöräilykausi.
Juho Kiuru
Terveyspalveluja murehtiva Jyrki Loijas siirtyi pehmeämpään keskustaan
www.orimattilansanomat.fi-sivusto on rakennettu kokonaan uusiksi ja sivuston päivittyvä uutisvirta tuo tilaajille paikalliset uutiset luettavaksi jo ennen painetun lehden ilmestymistä.
Anna Hakama
Orimattilan Sanomien uusi verkkolehti on nyt auki