Kategoria:

Liikenne- ja ympäristöasiat kiinnostivat Pennalan teollisuusalueen osayleiskaavan asukastilaisuudessa

Pennalan teollisuusalueen osayleiskaavaluonnoksen asukastilaisuus kokosi tiistai-iltana Jymylinnaan parikymmenpäisen yleisön kuulemaan ja keskustelemaan alueen suunnitelmista. Hankkeen sekä kaavaselvitysten esittelyjen jälkeen yleisö pääsi kyselemään Fortumin, kaavoittaja Rambollin ja kaupungin edustajilta mieltään askarruttavista asioista. Yleisöä kiinnostivat muun muassa liikenteeseen, Rautamäentiehen ja ympäristöön liittyvät yksityiskohdat.

Julkaistu :
Kategoria:

Fortumin suunnittelema datakeskusalue laajentunut 150 hehtaariin

Fortum on kasvattanut Pennalaan suunnittelemansa datakeskusalueen laajuutta noin 150 hehtaariin. Yksityisten maanomistajien kanssa solmittavista kaupoista valtaosa on jo tehty, kaupungin kanssa kaupat solmitaan myöhemmin.
Orimattilassa hanke herättää myönteistä kiinnostusta ja Fortumin ja kaupungin tiistaina järjestämään yleisötilaisuuteen saapuikin runsaasti kaupunkilaisia. Yleisökysymyksissä esiin nousivat erityisesti datakeskuksen tuottaman hukkalämmön hyödyntämismahdollisuudet.

Julkaistu :