Jou­lu on pe­rin­tei­ses­ti ol­lut ilon, va­lon ja yh­des­sä­o­lon juh­la. Sil­ti tänä vuon­na mo­nen suo­ma­lai­sen jou­lu­mie­li on täyn­nä huol­ta ja toi­vei­ta, joil­la on poik­keuk­sel­li­sen syvä pai­no­ar­vo. Har­voin tun­ne­tun jou­lu­lau­lun sa­nat ovat tun­tu­neet yh­tä ajan­koh­tai­sil­ta kuin nyt: “En et­si val­taa, lois­toa, en kai­paa kul­taa­kaan, ma pyy­dän tai­vaan va­loa ja rau­haa pääl­le maan.” Näis­sä ri­veis­sä ki­tey­tyy jo­ta­kin sii­tä, mitä ih­mi­set kä­sit­tääk­se­ni juu­ri nyt sy­dä­men­sä poh­jas­ta kai­paa­vat.