Odo­tan taas kou­lu­bus­sia hyy­tä­väs­sä kyl­myy­des­sä ja suu­ri toi­vee­ni on, et­tä “pää­si­sin­pä is­tu­maan”. Jän­ni­tys tii­vis­tyy, kun bus­sin va­lot il­mes­ty­vät su­mu­peit­teen si­säs­tä. Bus­sin ovet au­ke­a­vat ja nou­sen si­sään. Kä­ve­len bus­sin käy­tä­väl­lä et­sien va­paa­ta paik­kaa, mut­ta mis­tään ei löy­dy sitä. Bus­si nyt­käh­tää jo liik­keel­le, mut­ta ei vie­lä­kään paik­kaa. Huo­maan erään ys­tä­vän mel­kein bus­sin ta­ka­na ja ky­syn vie­reen pää­se­mi­ses­tä. Ys­tä­vä­ni suos­tuu ja is­tah­dan vii­mei­seen va­paa­seen paik­kaan bus­sis­sa.