”On meil­lä aar­re ver­ra­ton, se kal­liim­pi on kul­taa”, al­kaa vir­si 183. Se muis­tut­taa mei­tä sii­tä, et­tä kaik­kein ar­vok­kain asia ei ole sitä, mitä voim­me tal­let­taa pank­kiin, pe­riä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le tai kan­taa mu­ka­nam­me elä­män vii­mei­sel­le ra­jal­le as­ti. Vir­ren ku­vai­le­ma aar­re on Raa­mat­tu, Ju­ma­lan rak­kaus, us­ko ja toi­vo – lah­jat, joi­den ar­vo ei rii­pu pörs­si­kurs­seis­ta ei­kä ajan vaih­te­luis­ta.