Parturi-kampaamo Päivi Kemppilän näyteikkunaa somistaa pieni enkeli.

Useat Orimattilan keskustan liikkeet ovat koristelleet näyteikkunansa jouluisiksi. Ikkunoista löytyy esimerkiksi kimaltavia joulukuusia, tunnelmallisia valoja, enkeleitä, poroja ja tonttuja.
Kukkakauppa ja hautauspalvelu Diian ikkunaa alettiin somistaa jo marraskuun puolivälissä joulutunnelman kohottamiseksi. Yrittäjä Susanne Parkkila-Luurin mukaan ikkuna muuttuu joulukuun edetessä yhä jouluisemmaksi, kun uusia koristeita lisätään.
Orimattilan Sanomat teki kierroksen keskustassa ja kokosi kuvakoosteen tunnelmallisista ikkunoista.

Lue lisää digilehdestä.