Kuvateksti: Susan Bairam (vas.), Mohamad Ali Hasan, Ghazala Alkousa, ja Mousa Alraslan pysyivät kärryillä hankkeen loppuseminaarin annista tulkki Ahmed Rasoulin (oik.) avustuksella.

Orimattilan kiintiöpakolaisten kotouttamisen tehostamiseen sekä pakolaisten ja paikallisten yhteiselon parantamiseen tähtäävä kolmivuotinen hanke onnistui melko hyvin. Hankkeen aikana otettiin vastaan 49 pakolaista. Heistä Orimattilaan on jäänyt 22 pakolaista eli viisi perhettä. Hankkeessa luotiin pakolaisille nippu ohjeita ja oppaita. Viranomaisille, pakolaistyöntekijöille ja vapaaehtoisille laadittiin toimintamalleja, joita voi kopioida eri paikkakunnille.

Lue lisää digilehdestä.