Uutta voimaa luonnosta

Vahva yhteys luontoon on pukkilalaiselle Olivia Kurjelle sydämen asia. Hän löysi luonnosta voimaa vaikeassa elämäntilanteessa, ja on sittemmin perustanut luonto- ja hyvinvointipalveluja tarjoavan yrityksen.

Julkaistu :

Taidemuseon kevätkausi käyntiin metsäaiheella

Päivi Merviön ja Carine Fabritiuksen yhteisnäyttely Sumenee nemuS – Kätketty Metsä avaa Orimattilan taidemuseon vuoden 2023 vaihtuvien näyttelyiden kevätkauden. Näyttely esittelee lisätyn todellisuuden teoksia ja tekstiilitaidetta, jotka kertovat tarinoita metsästä ja nykyihmisen suhteesta luontoon ja teknologiaan.

Julkaistu :

Milla Pyyhtiä aloitti Orimattilan senioriohjaajana

Orimattilan uusi ja ensimmäinen senioriohjaaja Milla Pyyhtiä aloitti työssään viime viikolla. Senioriohjaajan keskeisenä tehtävänä on ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja ennaltaehkäisevä toiminta. Pyyhtiällä on jo monenlaisia ajatuksia konkreettisista toimista, joilla ikääntyneiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä lähdetään vahvistamaan. Yksi sellainen ovat kylissä järjestettävät kyläkahvittelut.

Julkaistu :

Nuuttijuhlassa maaginen tunnelma

Perinteisiä Nuuttijuhlia vietettiin Kanteleen seurantalolla lauantaina iloisissa ja taianomaisissa tunnelmissa. Koomikko-taikuri J-P Pirinen hauskuutti tempuillaan, joihin yleisökin pääsi osallistumaan.

Julkaistu :

Harrastusten kevätkausi alkamassa

Kevätkausi harrastusten osalta on starttaamassa. Orimattilan Jymyn naisjaosto ja Hollolan lentopalloseura Salpis ry:n jatkavat syksyllä alkanutta alakoululaisille suunnattua lentopallokerhotoimintaa, joka on saanut hyvän vastaanoton. Orimattila on myös mukana harrastamisen Suomen mallissa, jossa tavoitteena on tarjota maksuttomia harrastuksia lapsille ja nuorille koulupäivien päätteeksi. Katugallupissa Orimattilan harrastusmahdollisuudet aiheuttivat tyytyväistä hyrinää, kun kaikki vastaajat kertoivat olevansa tyytyväisiä tarjolla oleviin monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Julkaistu :

Tuulimylly sai uuden katon

Artjärven kotiseutuyhdistys on pyrkinyt vuosittain kunnostamaan pienin askelin Artjärven kotiseutumuseon rakennuksia. Viime vuoden kohteena oli museolla oleva vanha tuulimylly. Kesän aikana tuulimylly sai uuden katon ja myöhemmin vanhaa myllyrakennusta tuettiin vielä sisältä päin.

Julkaistu :