Orimattila sai kuin saikin rutistettua ensi vuoden budjettinsa ylijäämäiseksi. Liikkumavara on kuitenkin pieni, eikä yllätyksille ole varaa. Budjetin tasapainottamisessa merkittävää osaa näytteli kaupungin omalta lämpöyhtiöltään lypsämä ylimääräinen miljoonan euron osinkotuotto.
Budjetti ei sisällä määrärahaa yhteiskoulun väistötiloille, mutta tilojen aikaistaminen otetaan uuteen harkintaan, jos tammikuussa valmistuvat sisäilmatutkimukset antavat siihen aihetta. Muuten Orimattila rakentaa ensi vuonna ennätystahtiin.
Myös Myrskylän ja Pukkilan budjettiesitykset ovat valmistuneet. Myrskylä teki ylijäämäisen budjetin ja investoi reippaasti ensi vuonna. Taloutensa kuralle ajaneen Pukkilan budjetti on alijäämäinen eikä uusiin investointeihin ole varaa.

Lue lisää digilehdestä.

Kuvateksti: Uusi paloasema on Orimattilan ensi vuoden suurin rakennushanke. Se nousee vanhan aseman viereen nykyisin harjoituskäytössä olevalle alueelle. Kuva: Petri Sipiläinen.